perjantai 11. tammikuuta 2013

Soseita

Saima maistoi ensimmäisen kerran soseruokaa pari päivää ennen joulua. Aloitimme bataatilla, joka meni aika hyvin alas, sitten kun Saima oli tajunnut, että tämän kiinteän jutun voi myös niellä, eikä pelkästään pyöritellä kielen päällä.

Nyt uuden vuoden jälkeen olemme pyrkineet antamaan Saimalle jotain sosetta melkein joka päivä. Bataattia, porkkanaa, mansikkaa, mansikka-banaania ja luumusosetta (koska ummetti), on nyt jo maisteltu ja lisäksi Saima on pari kertaa saanut imeskellä kuorittua kurkun palaa, joka näytti myös maistuvan hyvin.

Saima sai Tumppu-tädiltä joululahjaksi oman oranssin vauvojen lusikan, joka on osoittautunut myös menestykseksi. Nykyään kun Saiman laittaa sitteriin istumaan ja tuo oranssin lusikan näköpiiriin - vaikka tyhjänäkin - aukeaa Saiman suu jo hamuilemaan ruokaa. Nerokasta!

Rintamaito on edelleen pääasiallista ravintoa, eikä Saima ole syönyt soseita kuin kerran päivässä, mutta vähitellen tämä makumatka kehittyy ja siirtyy kohti runsaampaa ruokailua ja uusia makuja sekä toivottavasti jossain vaiheessa kohti sormiruokailua (lue lisää täältä). Mutta sen aika ei ole ihan vielä. Ensin pitää kokeilla uusia makuja, totutella niihin ja oppia myös ehkä istumaan itse.

Tässä vielä kuva, jossa Saiman huulet ovat kasvaneet mansikkabanaanisoseen myötä. Sose näytti olevan Saiman mielestä nam-nam-namia, ja vaikka toisin voisi luulla, syöttävän äidin lusikka osui kyllä lähes joka kerta suuhun eikä huuleen. Pehmeän sileää sosetta tuli kuitenkin maiskutusten ja lipomisten mukana aika paljon myös ulospäin, mutta se ei menoa haitannut.


Etiäpäin, sano Saima soseessa - ja soseet ääntä kohti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti